Oma juttu Yhteystiedot
kreetta

Äiti Kreetta Mäkinen antaa 400 korua äideille lahjaksi

09.03.2017 - 05:00

Äiti Kreetta Mäkinen haluaa jakaa hyvää mieltä maaliskuun äideille. Tässä kuussa Taysin synnytysosastolla käyvät saavat hänen omatekoisen korulahjan.

Idean hän sai siitä, että hän itse sai vuonna 1998 saadessaan ensimmäisen lapsen nuorena 18-vuotiaana äitinä korulahjan. Esikoinen syntyi Porissa Satakunnan keskussairaalassa. Hopeinen laattakoru oli mukava yllätys.
– Nyt minulla on mahdollisuus jakaa hyvä muistoni uusien äitien kanssa. Lahjoja on kiva saada, mutta niitä vielä kivempi antaa.
– Minulle jäi hyvä tunne aikanaan saamastani lahjasta. Ensin ajattelin, että antaisin korun vain tyttölasten äideille, mutta se tuntui väärältä. Entä jos samassa sairaalahuoneessa on tytön ja pojan äiti. Toinen saa lahjan ja toinen on ymmällään, miksi hän ei saa.

Kreetan koru on tervaleppää. Sen nimi on Tallukas. Korvakoruissa on vauvan jalkapohja, joten se on hyvin hellyttävä.

Vain maaliskuussa
Maaliskuu valikoitui kuukaudeksi, koska Kreetta Mäkisellä on syntymäpäivä huomenna 10. maaliskuuta. Moro onnittelee Kreettaa julkaisemalla tämän jutun hänen synttäriensä aattopäivänä. Onnea ja kiitos ajattelevaisuudesta!

Kreetta kävi helmikuun lopulla viemässä ensimmäisen koruerän sairaalaan. Niitä tarvitaan noin 400. Suuri määrä hieman hämmensi koruseppää, mutta ei se tuota ongelmia.
– Olen niin harjaantunut näiden tekemiseen, että se käy nopsasti.

Taysissa oltiin kiitollisia tuomisista. Myös sairaalan imetyskampanjassa on lapsen jalka, joten Kreetan korutempaus sopii aiheeltaan siihenkin. Taysin kampanjan nimi on Vauvamyönteinen Pirkanmaa.

Verstas Hyhkyssä
Kreetta Mäkinen tekee töitä Hyhkyn verstaalla kymmenen soitinrakentajan kanssa. Kreetta ja hänen miehensä Harri Mäkinen pyörittävät yhdessä verstasta. Kreetta ja hänen miehensä asuvat työtilojen yhteydessä vain seinän toisella puolella.
Ympäristö on rauhallinen, sillä niin kauas Pättiniemenkatua ajavat vain ne, joilla on oikeasti asiaa.
– Mikäs minun on täällä ollessa, kun on paljon miehiä ympärillä, nauraa Kreetta.

Korun tekijälle soitinverstaasta on hyötyä, koska omasta takaa löytyy kaikki tarvittavat koneet puun käsittelyyn. Korut tehdään alusta loppuun omalla verstaalla. Tiloissa on myös oma laserleikkuri, jolla leikataan koruja, kitaran osia ja paljon muita töitä.

Verstaan nimi on Runopuu. Kreetan korumerkki on Runokka.
Korvakoruissa on hopeaosat, joten niissä ei ole nikkeliriskiä. Tervaleppä on käsitelty pähkinäpuuöljyllä.

Aina tekemässä
Kreetta Mäkinen on tehnyt pitkään koruja. Ensimmäiset syntyivät rautalangasta, lasista ja kierrätysmateriaaleista. Korvakoruissakin on kierrätetystä kartongista tehdyt tuotelaput.

Puisia koruja hän on tehnyt reilun vuoden. Kaikki Runokka-tuotteet ovat täyttä puuta.
Kreetta ja hänen miehensä ovat aina tekemässä yhdessä jotain. Arkipäivät kuluvat verstaalla ja viikonloput duo-keikoilla.
– Me emme varmaan osaisi olla sillä lailla yhdessä, että emme tekisi mitään. Tekeminen on meidän juttu.

Päivi Vasara
paivi.vasara@aamulehti.fi
Kuvat Tomi Vuokola
Moro, Hyhky

Tiatoo
Kilpailu
Kaikki maaliskuussa 2017 synnyttäneet äidit voivat osallistua kilpailuun jakamalla kuvan Tallukas-korusta tärkeänä hetkenä Instagramiin. Kuvaan voi lisätä tunnuksen #runokkakoruäidille sekä @runokka_korut ja seurata Runokkaa.
Kaikkien kuvan jakaneiden kesken Kreetta arpoo uniikin Äidille-korun, jota voittaja pääsee suunnittelemaan yhdessä Kreetan kanssa.

Jätä kommentti