Oma juttu Yhteystiedot
Voittaja / TYK

Yleisöäänestys jatkuu, mutta raadin arviossa TYK vei kullan ja Kaleva hopean

23.02.2017 - 04:20

Oheisesta linkistä pääset näkemään kaikki kisajulisteet.

Tästä pääset äänestämään suosikkijulistettasi.
Moron asiantuntijaraati on sanonut sanansa. Tampereen yhteiskoulun lukio (TYK) saa kultamitalin penkkarijulisteella Ihmeabi.
Sekä hopea että pronssi menevät Kalevan lukiolle, joka on ollut monena vuonna kärkikahinoissa ja jolla on ollut monta peräkkäistä voittoa.

Tämän kevään penkkarijulistesato oli hyvälaatuinen. Joukossa oli monta graafisen selkeää toteutusta.
Raadissa oli tällä kertaa mukana viime vuoden voittajajulistetta tekemässä ollut ex-abi Lumi Hartikainen. Hän oli seuraamassa ajelua, koska mukana oli monta tuttua. Häntä pyydettiin kuitenkin pyyhkimään hartioiltaan TYK-puolueellisuus.

Abit laittavat paljon aikaa penkkarijulisteiden miettimiseen. Lumi Hartikainen kertoi, että viime keväänä heidän porukkansa käytti kuukauden päivät ideoiden kypsyttelyyn. Se viimevuotinen voittajajuliste kertoi koulutusleikkauksista ja hahmona oli pääministeri Juha Sipilä. Koulutusleikkaukset olivat aiheena myös tänä vuonna, koska aihe on säilyttänyt ajankohtaisuutensa.

Selkeys on valttia
– Minä arvostan selkeyttä. Sitä että idea ja sen toteutus on onnistunut. Ajankohtaisuus on myös tärkeää, kertoi Lumi Hartikainen kriteereistään.
Hän oli mielellään mukana raadissa arvioimassa toisia, kun yleensä joutuu olemaan itse arvioinnin kohteena.

Raadin toinen jäsen taiteilija Vesa Varrela huomautti tähän, että arviointi on myös aina vaikeaa ja suhteellista. Hänellä on tästä kokemusta sekä valitessa opiskelijoita taidealan oppilaitoksiin että taidenäyttelyjen valintatilanteissa.

Hanna Salo on töissä tuottajana ja copywriterina (tekstiammattilainen) mainostoimisto KASKI Agencyssä. Hänen mielestään penkkarijulisteen pitää olla jollain lailla ajassa kiinni. Sekin sopii, jos historia on saatu tuunattua tähän päivään.

– Omaperäinen. Selkeä idea, joka avautuu sisäpiirin ulkopuolisillekin. Ylpeän iloitseva, luetteli raadin puheenjohtaja Aamulehden päätoimittaja Jussi Tuulensuu mielestään hyvän penkkarijulisteen ominaisuudet.

Ei Trumppeja juurikaan
Mielenkiintoista oli, että Trump-julisteita ei tullut kisaan kuin pari. Niitä kyllä oli autoissa, mutta ne oli laitettu autoissa kuskin kyljelle.

Moron kilpailusääntö on repsikan puolen julisteen ottaminen mukaan. Toisaalta ehkä abit lukivat Moron kilpailujulistuksen, jossa toivottiin jotakin muutakin kuin Trumppia.

Päivi Vasara
paivi.vasara@aamulehti.fi
Moro, Siperia

Yleisöäänestys
Yleisö saa valita oman voittajansa.
Oheisesta linkistä pääset näkemään kaikki kisajulisteet.
Ole nopea, sillä lomake sulkeutuu ensi sunnuntaina 27. helmikuuta kello 24.
Pääpalkinto on Pirkanmaan Osuuskaupan 200 euron lahjakortti. Lisäksi arvotaan viisi Moro-pipaa lohdutuspalkintoina.

Tästä pääset äänestämään suosikkijulistettasi.

Kommentit (16 kpl)

  1. 16
    Nonno says:

    No eipä tosiaan saa puhelimen nettiselaimella kuvien numeroita näkyviin. On se sitten hankala kirjoittaa selkeää ja laadukasta juttua, jossa näkyisivät top 3 ihan kirjoitettuna.

  2. 15
    Nonno says:

    Siis, mitkä julisteet olivat hopea- ja pronssisijoilla? Olisi hyvä kirjoittaa se juttuun… vai onko ne mainittu vain kuvateksteissä?

    ———————–
    Kuten jutussa kerrotaan, hopea ja pronssi menivät Kalevan lukiolle. Kymmenen parhaan julisteen sijoitukset selviävät kuvia klikkaamalla. Kuvatekstin edessä oleva numero kertoo, mille sijalle juliste tuli raadin arviossa. Valitettavasti tämä nettiselain ei taivu ihan samanlaisiin taitollisiin ratkaisuihin kuvien suhteen kuin paperilehti. Toivottavasti selvisi!

    Essi/Moro

  3. 14
    Päivi/ jutun kirjoittaja says:

    Kuten keskusteluketjussa jo aiemmin tuli todettua: raati on täysin syytön tapahtuneeseen. Mokan tein minä.

  4. 13
    L says:

    osoititte täydellisen sivistyksen puutteenne penkkarijulisteissa ihmettelemällä miksi Tammerkosken julisteessa YTL oli asetettu ihmishahmon päälle. Teoshan on Michelangelon Sikstuksen kappelin kattomaalaus: Aatamin luominen. Oliko raadissa todella ammatti-ihmisiä? Hävetkää!!! Suosittelen kaikille Tammerkosken kuvataidelehtori Jaana Kortelaisen taidehistorian luentoja ettei aivokuolleet varikset nauraisi tuollaiselle tietämättömyydelle.

  5. 12
    Nimetön says:

    Aika erikoista raadilta arvostella ensisijaisesti maalaustaitoja. Kyse kai pitäisi olla pitkälti siitä, leikkaako vai ei eli jokin ajankohtainen aihe ja abiturientin kekseliäisyys. Hieno toteutus on toki plussaa, mutta esim. ykkössijan saaneilla on tarjottavana vain hieno maalaus ja vähän viihdettä. Ei osoita välkkyyttä.

  6. 11
    -A- says:

    Onhan tuo visuaalinen toteutus todella upea, mutta kauempaa katsottuna aika hailu minusta, ja itselleni ainakaan tuo juliste ei sanonut yhtään mitään kun en mitään pottereita seuraa. Ihan vaan yksinkertaisen selkeä ja vahvoilla väreillä toteutettu idea, jonka enemmistö ymmärtää, on yleensä paras. Ja nuo tämän vuotiset alapääjutut sun muut rivoudet tulisi kieltää heti alunperin, niinkuin minun aikanani tehtiin.

  7. 10
    vv says:

    Raadin jäsenenä ja raadin puolesta voin sanoa, että kyllä raati tuntee taidehistoriaa, ehkä jopa paremmin kuin osa suomalaisista.., tuosta teoksesta ja sen taustasta keskusteltiin enemmänkin, harmi, ettei tuohon juttuun mahtunut keskustelustamme useamman sivun referointia, ehkä kuvat ja itse arvioinnin lopputulokset olivat ymmärrettävästi tärkeämpiä?… Tähänkin ”arvosteluryöppyyn”pätee vanha totuus, ”koirat haukkuu ja karavaani kulkee”

  8. 9
    Tampereella talvilomaillut graafikko says:

    ”Asiantuntijaraati” teki todella oudon valinnan voittajaksi. Mikään yleinen ja raadinkin julistama hyvän julisteen kriteeri ei toteutunut, vähiten SELKEYS. Kriteerit täyttäviä julisteitakin oli kisassa… Mitähän peliä lie. Älkää pilatko hienoa kisaa hassulla tuomaroinnilla.

  9. 8
    Päivi/ jutun kirjoittaja says:

    Raati on täysin syytön mokaan. Minä sen kuvatekstin kirjoitin ja minä olen se, joka ei taidehistoriaa tuntenut tältä(kään) osin. Raati kyllä tunsi taidehistorian ja se on täysin syytön.

  10. 7
    Opettaja says:

    Entisenä Tammerkosken lukion kasvattia ja kuvataideopettajana olen hämmentynyt Moron penkkariraadin kyvyttömyydestä lukea taidekuvaa – vieläpä varsin tunnettua taidekuvaa. Sijalle 4 yltänyttä Tamlun julistetta oli kommentoitu seuraavasti: ”Sitä vain raati ihmetteli, miksi YTL on asetettu ihmishahmon pään päälle.” YTL oli asetettu Jumalan pään päälle eli koko julisteen pointti oli jäänyt raadilta ymmärtämättä: YTL on Jumala, johon poloinen abi koettaa saada yhteyttä.

    Toivon Moron oikaisevan virheensä. Ei nyt enää tässä vaiheessa arviointia muuttaen, mutta virheensä tunnistaen.

  11. 6
    Kummastunut says:

    Hieman ihmetytti neljäntenä kuvatun Tammerkosken lukion penkkarijulisteen kuvateksti. Sen mukaan valitsiraati oli ihmetellyt, miksi ”ihmishahmon pään päälle oli asetettu YTL”.
    Onko todella niin, että kyseinen kuva on tuntematon raadille, jonka jäsenenä lienee ollut yksi taiteilijakin? Kuvahan on hieno jäljitelmä Michelangelon Sikstuksen kappelin kattofreskosta, yhdestä sen kuuluisimmasta osasta ”Aatamin luominen”. Siinä oleva ihmishahmo kuvaa Jumalaa. Kuvan ideahan oli, että ylioppilastutkintolautakunta vasta luo ylioppilaan, kuten Jumala (=YTL) teki luodessaan Aatamin.

  12. 5
    Hans says:

    Hyvin on näköjään täällä ymmärretty Tamlun juliste. YTL-kirjaimet ovat Jumalan pään päällä ja kurottava Aatami yo-lakki päässään edustaa abeja (ja tulevia ylioppilaita tietysti). Ajatuksena lienee sekin, että YTL nähdään symbolisesti jakamassa Jumalan kaltaisia ”tuomioita”, kun se antaa lopullisen arvion abien yo-kokeista.

  13. 4
    Eppa says:

    Lakritsipiippu-juliste on visuaalisesti kaunis ja kuva on tasapainoinen, selkeä.

  14. 3
    Heka says:

    Ilmeisesti raati kaikesta ammattimaisuudesta huolimatta ei tunne taidehistoriaa. Tamlun kuvan pohjana on Michelangelon Sikstuksen kappeliin maalaama fresko ihmisen luomisesta jossa Jumala herättää ihmisen kosketuksellaan. Tamlun julisteessa ylioppilaan herättää Ytl joka on kasvoton mutta jolla on valtaa.
    Ystävällisesti lukija

  15. 2
    EK says:

    Itse asiassa tärkein jäi pois, ytl taisi olla Jumalan asemassa luomassa ylioppilaita.

  16. 1
    EK says:

    Hieno juttu tänään Morossa. Kiitos.
    Raati ilmeisesti ei ole tutustunut taidehistoriaan, koska ei tuntenut Aatamin luomista. Jumalan kuva on hienosti peitetty kasvojen osalta. Kyseessä ei ole ihmisen hahmo.

Jätä kommentti