Moron valokeilaan nostama kakkaläjä siivottiin Hervannan uimahallin portaikosta pikavauhtia.
Moro kertoi viime viikolla ulosteesta, joka oli saanut maata Hervannan uimahallin rappusissa kaksi viikkoa.
Rappuset olivat muutenkin törkyisessä kunnossa. Portailla lojui lasinsiruja, tupakannatsoja ja poltettuja vessapaperirullia. Uimahallin henkilökunnan mukaan osa roskista oli ilmaantunut rappusiin jo joulukuussa.
Kun Moro vieraili paikalla viime perjantaina, ”torttu” oli kadonnut portaalta. Myös osa lasinsiruista oli luudittu pois.
Ulosteesta muistutti kuitenkin vielä pinttynyt ruskea tahra ja yksi kikkare, joka oli jäänyt siivoojalta huomaamatta.
ISS ei kommentoi
Pitkiä rappusia laskeudutaan maan alle Hervannan uimahalliin ja pysäköintiluolaan. Portaikkoon on uimahallin aukioloaikana vapaa pääsy.
Tampereen kaupungin Tilakeskus on ulkoistanut portaikon siivoamisen ISS Palvelut Oy:lle. Rappuset on pitänyt sopimuksen mukaan siivota kaksi kertaa kuussa.
ISS kieltäytyy kommentoimasta tapausta.
– ISS ei voi kommentoida asiakkaan asioita lehden välityksellä. Olemme vaitiolovelvollisia meidän ja kaupungin välisestä sopimuksesta, ISS Palvelut Oy:n aluepäällikkö Pirkko Vorne perustelee.
Tilakeskuksen isännöitsijä Heikki Keto kertoo, että uimahallin porraskäytävän siivoamista on nyt lisätty. Viime viikolla allekirjoitetun sopimuksen mukaan ISS:n tulee jatkossa siivota rappuset kolme kertaa viikossa.
Kedon mukaan rappukäytävä pestään pian kunnolla. Sen jälkeen seinät maalataan töhryt peittävällä mutta mahdollisimman vaalealla maalilla. Seinät saavat uuden maalin ehkä jo lähiviikkoina.
Tuukka Välimäki
Nea Ilmevalta, kuva
Moro, Hervanta
Lue lisää 31.1. Morosta!





Olisi kiva tietää mitkä ovat ne kuukauden päivät, jolloin rappu siivotaan.
Voisi kurkata onko ne siivottu, kyä sen ny silmällä näkee, onko siivottu vai kerätty vaan irtoroskat.
Kovin on vaan pitkäaikaisia nuo siivottomat piirrokset seinissä ja askelmissa.
Kovin on halvalla saanut TILTU sopimuksen tehtyä, kun ei kuvien perusteella siivota kuin korkeintaan kerran kuussa.
Onko se kannattavaa rahan käyttöä, onkin jo toinen juttu.
Onneksi ongelma ratkesi! Mä oon siis ollu ihan paniikissa sen pökäleen takia. En oo saanu nukuttua ja oon ollu jotenkin ihan maissa … Nyt helpottaa ja mielenterveys toipunee kevään tullessa.
HH ei kyllä yhtään sen paremmin hoida asioita…
Ja taas moraalinvartija-Moro uutisoi! Luulisi tamperelaisten tekevän jotakin uutisoinnin arvoistakin, ettei tarvitse ulosteita tutkia?
Toi ISS ei hoida sille annettua tehtävää!! Onko se Sopimus rikkomus? Kaupungin työläinen olisi ne rappuset pessykkin vielä!!! Paljonkohan maksaa lisää se yhden siivouksen lisääminen Meille? Ensin jättää siivoomatta ja sitten salailee ja vetoo salassapitoon Mitä hittoo nää (virkamiehet) on tehnyt kun sekin on salattava? Miljoonia euroja luulisin?!
Toi ISS ei hoida sille annettua tehtävää!! Onko se Sopimus rikkomus? Kaupungin työläinen olisi ne rappuset pessykkin vielä!!!
Mitäs tämä nyt sit on?
20 nainen vei susikoiran tarpeilleen Sokoksen vastapäisen pysäköinti automaatin vieressä olevaan pyörätelineeseen, eväänsä räpäyttämättä pötkylöiden jäädessä pyöräilijöiden tallattavaksi.
HH takaisin.
Hrwandaa järkyttänyt kakka-tapaus on siis vihdoin ratkaistu. Olisiko nyt Kaupungin alijäämäisen budjetin selvittelyn vuoro, vai vaatiiko tiedotusvälineiden ja viranhaltijoiden huomion joku tuoreempi ulosteongelma?
Suosituin luisto kommenteista “En voi kommentoida yksittäistä asiaa”