Oma juttu Yhteystiedot
orava1

Näin orava jäi reunaviivan alle Lielahdenkadulla – “inhimillinen virhe”

31.05.2012 - 09:45

Lielahdenkadulla valkoisen reunaviivan alle jäänyt orava on herättänyt runsaasti hämmästystä ja keskustelua.

Lentävänniemessä asuva Ari Huhtala huomasi viime viikon torstaina, että uutuuttaan hohtavan valkoisen reunaviivan alle oli jäänyt orava.  Huhtala otti oravasta kuvan ja lähetti sen Moron toimitukseen (Huhtalan haastattelu ja kuvia oravasta täällä).

Kuollut orava ehti pyöriä tiellä monta päivää ennen kuin se jäi valkoista reunaviivaa tehneen tiemerkintäkoneen alle. Huhtala on nyt siirtänyt oravan pois Lielahdenkadulta.

Reunaviivan on tehnyt kaupungin tilauksesta NCC Roads Oy. Yrityksen tiemerkintöjen työpäällikkö Jarmo Nousiainen on nähnyt kuvan oravasta.

Miten näin pääsi käymään?

– Tienviivaa tehdessään työntekijä keskittyy ensisijaisesti tarkkailemaan tiemerkintäkoneen etuosassa olevia ajoviisareita, joilla hän varmistaa, että viiva tulee oikeaan kohtaan. Samalla hän huomioi ympäristöään, kuten ohi ajavaa liikennettä ja maalattavaa alustaa. Tässä tapauksessa oli kyseessä inhimillinen virhe. Työntekijä ei ollut huomannut kuollutta oravaa tien reunassa.

Miten tiemerkintöjen tekijät varmistavat, että tiellä ei loju kuolleita eläimiä tai muuta tavaraa?

– Ennen tiemerkintöjen tekemistä alusta putsataan koneellisesti. Esimerkiksi hiekoitushiekat harjataan pois. Putsauksen ja merkinnän välissä saattaa kuitenkin olla joitain päiviä. Tampereen kaupunki oli puhdistanut Lielahdenkadun toukokuun alkupuolella.

Onko tällaista sattunut aiemmin Suomessa?

– Olen työskennellyt tiemerkintöjen parissa 22 vuotta, eikä tietojeni mukaan sinä aikana vastaavaa ole sattunut Suomessa. Yhden kerran olen nähnyt Amerikasta sellaisen kuvan, jossa sopuli oli jäänyt tiemerkintäkoneen alle.

Tuukka Välimäki

Moro

 

Kuva: Ari Huhtala

Kommentit (10 kpl)

  1. 10
    pekka kirjoitti:

    kyllähän sitä oravat jää välillä viivan alle, ja kuollut varmaan oli jo.

  2. 9
    koovee kirjoitti:

    Kyllähän se edelleenkin on variksien hommaa toi raatojen siivoaminen. Missäs ne oli kun ei työpaikallaan ?
    Lukumäärää niissä kyllä tuntuis riittävän, mutta meneekö niilläkin työaika turhaan raakkumiseen niin kuin monella muullakin työpaikalla ?

  3. 8
    Jasu kirjoitti:

    Nimetön
    31.5.2012 12:45

    Inhimillinen erehdys? Kone, jolla noita reunaviivoja tehdään teille ei liiku niin nopeasti etteikö ehtisi huomaamaan oravan. Ja toisekseen, olisi sen oravan voinut siitä pois nostaa “vahingon” satuttua.

    Kurre oli ollut jo kaistalla kuolleena useita päiviä, ja liikkunut ilmavirrassa reunaviivan alueelle. Kone jolla viivoja tehdään pysähtyy nopeasti mutta sen kohdan loppu tulos ei ole mairitteleva. Lisäksi jos koneen kuski alkaa jokaisen hippiäisen tien poskiin potkimaan niin meidän maassa ei viivoja löydy kun 100km matkalta.

  4. 7
    Nimetön kirjoitti:

    noita tieviivoja maalaa jokainen tiemerkkaaja niin monta kilometriä joka kesä, ettei siinä paljon kerkä katselemaan onko alla oravaa vai ei

  5. 6
    fasfas kirjoitti:

    mitä v. sitten vaikka siinä tieviivan alla on nyt orava? tämäkö nykyään ylittää täällä hyshys ja älä-ajattele valtiossa uutiskynnyksen?!

  6. 5
    Nimetön kirjoitti:

    go back to woodstock treehugger

  7. 4
    Kerperos kirjoitti:

    Jos se orava`pyöri´useita päiviä siellä tien reunassa, oli sen luullut väistävän maalauskonetta? heh heh!

  8. 3
    Neppuli kirjoitti:

    Kyllähän tolla koneella on tarkoitus ajaa todella suoraan, koita ajaa joskus itte vaikka fillarilla tota valkoista viivaa pitkin, vaikka kuinka hiljaa ajais ni saa täyden keskittymisen laittaa siihen ja siltikään ei pysy viivalla..

  9. 2
    Nimetön kirjoitti:

    Onhan siinä kuskilla muutakin tarkkailtavaa kuten muu liikenne, että voihan orava jäädä näkemättä. Enkä usko että koneen kuljettaja on enää jälkeään käynyt katsomassa koko matkalta mitä on maalannut, joten on voinut jäädä siinäkin kohtaa huomaamatta…

  10. 1
    Nimetön kirjoitti:

    Inhimillinen erehdys? Kone, jolla noita reunaviivoja tehdään teille ei liiku niin nopeasti etteikö ehtisi huomaamaan oravan. Ja toisekseen, olisi sen oravan voinut siitä pois nostaa “vahingon” satuttua.

Jätä kommentti