Leijonien tuotteistettuja kannustusbiisejä on Suomen markkinat tulvillaan.
Eräs kotimaisista kisabiiseistä on tamperelainen hiphop-artisti BB Salbyn ja Talent-kisasta tutun DJ Prealin työstämä Ulkojään Kingi, joka on saanut YouTubessa jo yli 50.000 kuuntelukertaa. Kyseinen kappale soi kuulemma myös Suomen Leijonien pukuhuoneessa. BB Salby:n oli pelaajien suosikki jo aiemmissa MM-kisoissa.
BB Salby tuli tunnetuksi vuonna 2004 julkaistuaan ensimmäisen albuminsa Sattumien summa. Kyseisen albumin suurimmaksi hitiksi muodostunut singlejulkaisu “Aamu” -hiphop-versio Pepe Willbergin vuonna 1975 tekemästä saman- nimisestä hitistä, nousi useamman valtakunnallisen radion soittolistalle.
Sittemmin BB Salby oli otsikoissa muiden muassa Suomen jääkiekkomaajoukkueen merkeissä, Kesäilta -singlen soidessa suomalaisjoukkueen MM-kisojen pukuhuoneessa. Sattumien Summa -albumin taustajoukoissa hääräsi myös mm. Kimi Räikkönen.
BB Salby julkaisi syksyllä 2011 tulevan albuminsa edellisen singlen nimeltä Missit, mallit, miljonäärit. Kappaleesta on valmistunut myös musiikkivideo. Videolla nähdään kappaleen nimen mukaisesti ökyilyä, kuten missejä, malleja ja miljonäärejä.
Videolla ovat mukana Ilves-pelaajat Jesse Niinimäki, Vesa Toskala ja Martti Järventie sekä Thainyrkkeilyn maailmanmestari Jesse Palanto ja chat-kaunotar Maisa Torppa. “MMM” videon julkaisutilaisuudessa perjantaina 9.9 Tampereella ravintola Skålissa nähtiin kaikki videon tähdet, mm. koko Ilveksen SM-liiga joukkue saapui paikalle Raimo Helmisen saattelemana.





tässä on oikea kisabiisi:
http://www.youtube.com/watch?v=Y8VWUTGOH0o
Kyllä surkee on surkeeta..
Ei varmasti auta voittoon toi tekele. Oli nimittäin aika hirveä kipale! Mutta ehkä eniten pisti silmään jutussa : “BB Salby julkaisi syksyllä 2011 tulevan albuminsa edellisen singlen nimeltä Missit, mallit, miljonäärit. ”
Siis syksyllä julkaissut singlen albumilta ja albumi ei ole vieläkään ulkona? Tuotteliasta toimintaa sanoisin!
Komeesti kopsattu:
http://www.youtube.com/watch?v=bMuDtfxAIKk