Viimeistään viikonloppuna kannattaa pakata termospullo ja eväät reppuun ja lähteä Nässylle luistelemaan.
Retkiluistelurata Santalahdesta Särkänniemeen on aurattu ja höylätty koko matkalta, ja tällä viikolla pintaa on alettu jäädyttää sileäksi. Tiistaina iltapäivällä valmiina oli jo 500 metriä.
– Vauhti on kolme metriä minuutissa. Tuhat minuuttia, niin ollaan Särkänniemessä, laskee radan kimpussa uurastava Pekka Tyllilä.
Jäädytys on työlästä puuhaa, sillä veden saamiseksi jäähän pitää kairata reikiä ”lyhtypylvään välein”.
Moottori pumppaa veden ylös, mutta lammikot on levitettävä lapiolla tasaisiksi.
Sileällä pinnalla röpelö ei uhkaa tasapainoa. Moron testiluistelijakin liukuu tasaisella pinnalla sulavasti kuin ballerina tanssilattialla.
Jään kantavuudesta ei Tyllilän mukaan tarvitse kantaa huolta. Teräsjään paksuus on radalla 10–15 senttiä.
– Ei täällä ihminen joudu mulimaan. Jäähän paukkuu ja notkuu paljon ennen kuin antaa periksi, ja nyt on ollut ihan hiljaista.
Retkiluistimet saa vuokralle viime vuoden tapaan Santalahden Bikini-baarista. Vuokraamo on avoinna viikonloppuisin kello 10–16, myöhemmin ehkä myös arki-iltapäivisin.
Luistimet saa tunniksi kahdeksalla eurolla. Sauvoista peritään pari euroa lisää.
Sari Rautanen
Moro, Santalahti





Luistelurata on nyt ilmeisesti hyvässä kunnossa. Reitti on auki Siilinkarille asti. Lisätietoa Hiking Travelin Facebook-sivulta: https://www.facebook.com/pages/Hiking-Travel-Hit-LP/65242367159
Heippa.
Millainen tilanne jäällä nyt?
Perjantaina 3.2. Viikon aikana olemme saaneet jäädytettyä luistinrataa Bikini Baarilta Santalahden pohjukkaan arviolta noin 1,5 km. Jäädytyksen päätepisteestä Särkänniemeen luonnonjääpinta on myös retkiluistimilla aivan hyvin luisteltavissa
Just joo! Eilen juuri täällä samalla verkkosivulla varoiteltiin vaarallisen heikoista jäistä Pirkanmaalla
Just joo! Eilen juuri täällä samalla verkkosivulla varoiteltiin vaarallisen heikoista jäistä Pirkanmaalla.
Tampereen hiihtolatu- ja luisteluratakävelijät ry kiittää Pekka Tyllilää ja Tampereen kaupungin hiihtoladuista vastaavaa harrastuksensa mahdollistamisesta tänäkin talvena. Samalla Tahlu ry haluaa muistuttaa kaikkia kansalaisia heidän oikeudestaan toimia aivottomasti ja typerästi omia oikeuksiaan vaatien ja muiden kunnioitus unohtaen.
Kaksi nettiuutista alempana A-lehti kirjoittaa, että jäät “pääsääntöisesti kantavat ihmisen”. Printtilehti puolestaan kertoo, että jäät ovat nyt kohvajäätä paksun lumipeitteen vuoksi. Lumen vuoksi jäät eivät vahvistu kovilla pakkasilla.
Jess ! Nyt pääsee taas tamppaamaan !
Toivottavasti kävelijät ymmärtäisivät pysyä pois luistelu-uralta.
Hienoa että on vielä ihmisiä, jotka viitsii nähdä vaivaa ja talkoilla.
Ilman heitä saisi tällaiset unohtaa.